Lasse Karppinen
Jääpallo
Viime vuoden tapaan jääpallomies Lasse Karppinen tulee valmentamaan jääpallon lajileirin Leppävirralle.
Kaksi kautta Norjan Høvik'ssa pelannut Lasse on pelannut jääpalloa 28 vuotta, joten kokemusta tältä herralta löytyy.
Miika Rissanen
Salibandy
Miika on harrastanut salibandyä viisi vuotta ja hän on ollut ohjaamassa kahdella edellisellä Sporttileirillä. Miikalla on kokemusta myös muista lasten ja nuorten liikuntakerhojen ohjaamisesta ja kokeekin vahvuudekseen lasten ajatusmaailman ymmärtämisen ja kyvyn kommunikoida hyvin heidän kanssaan.
Otto Vainio
Parkour
Tempputaituri Otto Vainio on jälleen mukana ohjaamassa parkour-leiriä. Tältä mieheltä ei ideat ja liikkeet lopu!
Emmi Kauhanen
Cheerleading
Emmi Kauhanen on Leppävirta Cheerleadereiden päävalmentaja. Emmi järjestää leirille tasoryhmiä, jolloin kaiken tasoisten lasten on mahdollista osallistua leirille.
Aino Mykrä
Tanssi
Aino on harrastanut tanssia 17 vuotta ja opiskelee tällä hetkellä ammattitanssijaksi Rovaniemellä. Soisalo-opistolla ja urheiluseurojen leireillä tanssia opettanut Aino on toiminut myös Rovaniemen teatterin Cabaret-musikaalissa tanssijana sekä osallistunut useisiin tanssikilpailuihin.
Ainon suosikki tanssityylit on nykytanssi ja street, joista kesän leirisisältö vahvasti koostuu. Tämä iloinen ja pirteä ohjaaja lupaa innostaa osallistujat kokeilemaan uutta ja lempeällä kannustuksella saa varmasti jokaisen nauttimaan tanssileiristä.