VITOSKISA
Kilpailu on pelattavissa aina aukioloaikojen puitteissa, kuusi karsintajakson parhaiten heittänyttä selviytyvät finaaliin, joka pidetään ennakkoon ilmoitettuna päivämääränä klo 18.00.
Välineet
- Omat, lailliset varusteet sallittu.
Karsinta
- Keilataan 5 peräkkäisen sarjan yhteistulos.
- Karsinnan voi keilata milloin vaan akselilla maanantai- sunnuntai. Rajaton uusinta ja harjoittelu.
- Karsintasarjan maksu 5€ (+ratamaksu) maksetaan kassalle ENNEN karsintasarjan aloittamista.
- Karsintasarja merkataan kassalta maksun yhteydessä saatuun lomakkeeseen. Valvoja, joko pelikaveri tai henkilökunnan jäsen vaaditaan paikalle. -----Palautus niin ikään kassalle allekirjoitettuna.
- Karsinnan tilanne keilahallin ilmoitustaululla ja tällä nettisivulla.
- Finalistit selvillä ilmoitettua finaalipäivää edeltävänä iltana klo 20
Karsintaan osallistuneilla velvollisuus selvittää itse onko finaalissa. (Ilmoitetaan tämän sivun loppupuolella.)
Tasoitukset
-70% tasoitukset tasoitustaulukosta 195-155 (taulukko ilmoitustaululla).
- Ensimmäinen viikko pelataan ilman tasoituksia, koskee kaikkia kilpailuun osallistuvia
- Toisesta viikosta tasoitukset lasketaan edellisten puhtaitten kisasarjojen perusteella.
- Finaalisarjoja EI LASKETA tasoituksiin, pelkät karsinnat vaikuttaa näihin
- Ensimmäistä kertaa osallistuvan tasoitus on 0, paitsi naiskeilaajilla +8p/sarja.
- Tasoitus pysyy samana koko viikon ajan (tilanne edellisviikon finaalin jälkeen).
Finaali
-Erikseen ilmoitettuna päivänä alkaen klo 18.00. Pelkkä ratamaksu.
-Seuraava finaalipäivämäärä: 22.11.
- Pelataan kyseisen viikon tasoituksilla (alkaen toisesta viikosta).
- Harjoittelu 5 ruutua/pelaaja.
- Pelataan "round robin" (jokainen jokaista vastaan) 15pisteen voittobonuksin (tasoituksellinen tulos).
- Sarjan päättyessä tasan kumpikin saa voittobonusta 7,5p.
- Yhteistulos ratkaisee sijoituksen. Tasatilanteessa pienemmällä tasoituksella pelaava voittaa (lisätään tulokseen 1p).
- Jos finaaliin päässyt ei pysty tulemaan on hän ilmoitusvelvollinen keilahallille sekä hänen on hommattava tuuraaja, ensisijaisesti karsinnassa seuraavaksi sijoittunut.
Karsinnan tilanne 21.11.23
sija | nimi | puhd.tulos | lisä | tas | Tulos |
1 | Karvonen Ilkka | 953 | 0 | 953 | |
2 | Suorsa Olli | 949 | 0 | 949 | |
3 | Kolari Roni | 949 | 0 | 949 | |
4 | Kosunen Joona | 887 | 0 | 887 | |
5 | Mikander Jorma | 882 | 0 | 882 | |
6 | Holopainen Arttu | 862 | 0 | 862 | |
7 | Suhonen Jari | 859 | 0 | 859 | |
8 | Markkanen Kari | 850 | 0 | 850 | |
9 | Kolari Jari | 844 | 0 | 844 | |
10 | Rissanen Joona | 821 | 821 | ||
11 | Montonen Petri | 815 | 815 | ||
12 | Suorsa Mikko | 773 | 773 | ||
13 | Kosunen Erkka | 718 | 718 | ||
14 | Leskinen Aleksi | 699 | 699 |